10.4.09
Olin eilen Santoshin kanssa Mahuwassa! Meillä oli niin kivaa. Ostokset tehdään täällä ihan eri tyyliin, kuin meillä kotona. Vieri vieressä on pieniä kauppoja talon seinän syvänteissä. Esillä ei ole välttämättä mitään tai ainakin vain 10 % valikoimasta, mutta kun kysyy, he kaivavat hyllyistään tavaroita esille. Käytiin ensin rihkamakoruostoksilla, josta ostin pussillisen kotiin viemisiä, yht. 560 Rs.( n. 9 e). Rannekorut maksoivat n. 50 snt, siis 12 kpl:een paketti. Käytiin myös hopea sepällä, jolta ostin parit korvakorut. Santosh valitsi tarkkaan mihin korukauppaan astutaan, piti olla samaa, koruntekijä kastia, kuin hän itse, eli Soni. Sonien perinneammatti on koruseppä, eli myös Santoshin suku harjoittaa ammattia, veljet omien töidensä ohella. Täällä useat eri työt ovat todella tavallisia. Vikram 22 v. omistaa myös oman yrityksen, joka tekee rautakaappeja, lukkoja jne. Myös muilla on vaikka ja mitä sivubisneksiä Humanan ohella. Takaisin Mahuwaan. Seuraava kohde oli hankkia salwar sud:eja. Harmiksemme kaikki salwar sud- kaupat olivat kiinni, koska oli vapaapäivä (governmental leave). Vanha ukkeli johdatti meidät kuitenkin pitkin pimeitä kapeita käytäviä taloon, jossa oli kokonainen huone täynnä salwar sud-kankaita. Siellä meille esiteltiin puku toisensa jälkeen eri kuvioisia vaatteita. Valitsin lopulta 4 kankaat, jotka viedään räätälille ommeltavaksi:). Sud on niin mukava päällä! Valkkailin sellasia sudeja(paita osa), joita voin käyttää kotonakin.


23.4.09
Alwar
Tulin kyläilemään, ja tutustumaan Alwarin Hope-hankkeeseen 22-26.4. Elämä Mandawarissa olisi voinut käydä vähän pitkäveteiseksi, koska lähes kaikki lähtivät viikon työmatkalle Nenitaan. Asun Surian (Alwarin toisen hankkeen, Linkagen, PL) ja Surian vaimon Anusujan kotona. Anusuja työskentelee Hope:ssa, ja pääsin tänään kentälle hänen kanssaan! Anusuja tekee töitä 300 FSW:n (female sex worker) parissa. Valistaa HIV:istä, motivoi testeihin, jakaa kondomeita jne. Tänään he testasivat, kymmeniä naisia kädenkäänteessä. Tuloksetkin sai heti. Yhteisö on tietoinen kyseisten naisten ammatista, mutta siitä ei puhuta. Lainkaan. Naisilla on lapsia. He ovat naimisissa ja perheellisiä, mutta käyvät kodin ulkopuolella töissä. Anusuja kertoi, että vuosi sitten, kun hanke aloitti, naisiin oli todella vaikea saada kontaktia. He eivät suostuneet puhumaan Hopen työntekijöiden kanssa, eikä antaneet testata itseään. Tilanne nyt on jotain aivan päinvastaista.
Naiset ovat pääosin kahdesta ala-luokkaan kuuluvasta kastista. Nimiä en nyt enää valitettavasti muista. Perinteisesti, siis ennen vanhaan, nämä kastit elivät kiertolaiselämää, ja elättivät itsensä tanssien ja esiintyen. Pikkuhiljaa nämä ammatit ovat muuntautuneet prostituutioksi. Nykyisin se on yleinen ammatti näissä kasteissa. Anusujan veli(työskentelee pienessä lapsien koulutukseen liittyvässä NGO:ssa tällä alueella, näiden kastien parissa) kertoi, että monet heidän koulunsa tytöt päätyvät Mumbain tanssi/ilotaloihin. We are the source and Bombay is the destination. Karu kiertokulku… Tyttöjen pidempi koulutus katkaisisi ketjun. Kaipa he osaavat laskea tipit paremmin, kun ovat saaneet primary-asteen koulua edes vähän käytyä:(
Kastijärjestelmä on ikivanha, ja se on joskus aikojen saatossa kuuleman ollut toimiva systeemi. Ihmiset jaettiin ”klaanettain”: seppiin, koruntekijöihin, räätäleihin, maanviljelijöihin, jnejne. Kaikilla oli oma osa-alueensa, ja yhteiskunta pyöri. Tänään se ei pyöri. Ala-luokan kastit eivät saa töitä, yleisesti, ottaen kunnollisista paikoista. Heille määräytyy likaiset ja vaaralliset työt. Alue, jolla kävimme slummialuetta (ei tosin mitään hökkelikylää), mutta ihmisillä ei ole siellä vakituisia töitä. Paitsi siis prostituoiduilla. Muut naiset tekevät pelto- ja muita töitä kun saavat. Vaikka järjestelmä on lakkautettu, noidankehä pyörii yhä. Alakastit elävät keskenään, menevät naimisiin keskenään, ja sinne ei koulutus niin vain pesiydy. Perinne jatkuu.

Meillä maalla, Mandawarissa, tilanne on hyvä. Elämä on kuin Suomessa vuosisata sitten. Ihmiset ovat köyhiä, mutta elävät maastaan. Pellot tuottavat viljan, vihannekset ja hedelmät, ja puhvelit loput ruokatarpeet. Ja toiv. muutamien vuosien saatossa myös energian ruuan laittoon(!) . Suurimmalla osalla talouksista on puhveleita, kaksi vähintään. Niiden maidosta tehdään kermat, voit ja muut maitotuotteet. Lihaa täällä ei syö kukaan.
Kyläläiset on pääosin Meenoja, maanviljelijäkastia. Työttömyyttä ei ole, ei siis kerjäläisiäkään. Pellot työllistävät koko talouden, ja ylikin. Maanviljelijöitä saa metsästää olan takaa kenttätapahtumiin, kun on puintiaika.:)

Tilanne on kuitenkin kestämätön. Kaikki vesi, jota kylissä käytetään, on pohjavettä. Pintavesilähteitä, siis koko aikaisia, ei ole. Banganga-joki virtailee osan vuodesta. Pohjanveden pinnan taso alenee puolitoista metriä vuodessa Dausan alueella. Lannoitekemikaalien ja tuholaistorjunta-aineiden liikakäyttö, avomaalle ulostaminen ja suolaantuminen on muutamia pohjaveden laatua uhkaavia tekijöitä. Perinteinen ammatti, etenkin pienviljelijöillä, uhkaa kadota kuivuuden myötä. Kaivoja varten pitää porata yhä syvemmälle ja syvemmälle, eikä pienellä tuottajalla ole tällaisen kaluston työhön varaa. Kuivuus on Rajasthanissa jotain aivan uskomatonta. Ei tarvitse kuin katsella ruskeankultaista tuulessa pöllyävää maisemaa, ja voi selvästi ymmärtää länsiosan aavikon leviävän koko ajan. Samaan aikaan myös peltojen ryöstöviljely tekee hehtaareja maata joka vuosi käyttökelvottomiksi. Tekniikoita ja keinoja on kymmeniä, mutta työ tuntuu välillä onnettomalta piiperryksellä tässä valtavassa osavaltiossa. 20 projektikylää, 3 vuotta aikaa, ja muutosvastarinta on kova. Viljelijät eivät motivoidu kunnolla, jos tekniikka ei tuo vedensäästön lisäksi saman tien taloudellista hyötyä. En tiedä miten päin sitä välillä kiemurtelisi, kun nuoret (tulevat) maanviljelijät on tuotu kenttätapahtumiin oppimaan, mutta 20 (iskevää) silmäparia on enemmän kiinnostuneita valkoisesta pärstästäni, kuin jaettavasta informaatiosta. Ja näitä ongelmia, siis saattaa tieto perille, kyllä riittää. Joku rohkea suostuu alkaa kokeilemaan uutta menetelmää, ja sinä vuonna joku onneton tauti iskee niiden pirun tomaatteihin. Tilanne on täysin riippumaton menetelmästä, mutta yhteistyön voi lähes unohtaa. Toimii se tilanne onneksi toisin päinkin. Onnistumisista seuraa ketjureaktio. Ensimmäiset vaativat vain hirveästi työtä projektilta, luottamuksen ja suhteen kehittäminen vie paljon aikaa. Eikä se ihme ole. Omarahoitusosuuskin on hirveä summa sijoittaa suuremmissa hankkeissa, vaikka hyöty myöhemmin olisi kuinka suuri.

Avioliitto
Ei mene päivääkään, etten tätä järjestelmää ihmettelisi. Ihmiset kutsuvat rakkausavioliitoksi, love marriage, liittoa, joka on tehty vanhempien suostumusta kysymättä tai vastaan. Tätä ei yleisesti hyväksytä, eikä näitä liittoja pidetä menestyksekkäinä. Järjestettyliitto taas on vanhanaikaisesti vain vanhempien/isän päätös. Nykyään tilanne on 50/50. Puolilla on sananvaltaa puolisonsa valintaan. He voivat ehdottaa vanhemmilleen, että tämän tytön/pojan haluan puolisokseni. Esim. Jai Singh meni kouluaikaisen tyttöystävänsä kanssa tällä tavoin naimisiin. Sanoin, että so basically you have a love marrige! Tämä sai koko porukan nauramaan. Termienkäyttö on tarkkaa: love marriage=paha, arranged marriage=hyvä. Tämä on monien mielipide. Toinen 50% ei saa ehdottaa, ja monet eivät sotkeutua mitenkään valintaprosessiin. Häät on monelle avioparille ensimmäinen kerta, kun he tapaavat toisensa. Eroa ei täällä tunneta. Pystyn nykyään sanomaan kysymättä kellä on ollut sananvaltaa järjestetyssä liitossaan. Heillä perhe-elämä toimii ”normaalisti”. Miehet lähtevät aina kotiin, kun on vapaapäivä, he puhuvat myös vaimoistaan, näyttävät kuvia jne. Päin vastaisessa tilanteessa tuntuu, että puoliso on kuin liikekumppani. Hän mahdollistaa elämän tärkeimmän asian; lapset ja perheen. Siinä elämä ja arki sitten pyörii. Äidillä ja lapsilla on oma kiinteä elämänsä, ja isällä on oma elämänsä: työ ja lapset. Mutta linkki ja kontakti puolisoiden väliltä tuntuu puuttuvan. Näissä perheissä miehet tekevät itsensä aivan uskomattoman kiireisiksi kodin ulkopuolella. Sitä ollaan töissä niin paljon kuin voidaan, ja loppuaika pyöritetään sivubisneksiä, ja muuta sosiaalielämää=sukulaissuhteita. Pyysin englannin tunnilla ihmisiä kertomaan mikä on heidän elämänsä tärkein asia. Yksikin mies mietti kovin, ja sanoi sitten: buffalos. Not your family or friends? no…buffalos. Muut ei onneksi olleet tätä mieltä:)