Kaikkeen tottuu, Intiaankin ehkä:)

6.4
Uhmaan kohtaloani ja syön keksejä huoneessani. Kohta tulee taas muurahaisten hyökkays. Vähän jo ihmettelen, kun armeija ei ole jo paikalla. Yritän täällä tankata, ruoka on vähän liian kevyttä eikä ripaska auttanut lainkaan tilannetta.

Monet asiat häkellyttävät täällä, tässä taas yksi sellainen:
Ihmisten kunnioitus elämää, ihmisiä ja eläimiä kohtaan on järkyttävän kahtiajakautunutta. Sitä on joko mielin määrin, tai ei. Kukaan toimistolla ei syö lihaa, jotkut eivät myöskään munia. Tiedän, että useimmille syynä on kunnioitus eläimiä kohtaan. Lehmälle viedään aamulla ensimmäiseksi chapati-leipä, vasta sen jälkeen perhe syö itse. Siten on tämä kolikon toinen puoli. Tuon tuostakin kuulee kulkukoiran ulinaa, kun joku astuu tai ajaa hitaan päälle. Keskellä kirkasta päivää näin motskarin kyydistä kun nainen hakkasi puhveliaan karahkalla. Kysyin mistä oli kyse. Eläin ei todennäköisesti ollut antanut maitoa. Tämä ei ole kuitenkaan yleisesti hyväksyttyä täällä! Ja niin täälläkin, kuten kaikkialla muuallakin on niitä, jotka kaltoin kohtelee ja niitä, jotka suojelee. Lasten kasvatus on toinen asia, jota en välttämättä haluaisi nähdä. Pienellä ihmisellä on vaan pienimäärä ihmisyyttä aikuisten silmissä. Lapsen peloilla ei ole niin suurta merkitystä täällä kuin Suomessa, noin yleisesti ottaen. Ei yhtä eikä kahta kertaa mun syliin oo yritetty laittaa pelosta kiljuvaa lasta. Tämä ei ole jostain syystä saanut aikuisia poistamaan lasta tilanteesta, vaan vain nauramaan lapsen itkulle, vaikka kaikin elein yritän ilmaista, että ei, hän ei tahdo. Kaipa pienet opettelee täällä rohkeutta hieman erilailla…:( Toisaalta sitten taas näkee samojen ihmisten antavan ehtymättömän määrän hoivaa ja huolenpitoa jälkikasvulleen. Lapset nuokkuvat ja leikkivät isiensä sylissä tuntikausia tapaamisissa.

”You are so lucky” kuulen usein, enkä voi muuta ajatella, kuin – niin olen. Sain lähteä lukemaan teknillistä alaa, enkä joutunut ”home science”- kouluun 19 vuotiaana, niin kuin Lata. Sain myös itse valita ammattini, eikä minulle määrätty jotain ”mikä on soveliasta naiselle”. Laki-opinnot on saanut unohtaa myös yksi naapurin tyttö. Suomessa ei tarvitse kykkiä koko päivää pellolla 45 asteen paahtavassa kuumuudessa, repiä paljain käsin vehnää. Tai mennä naimisiin sen kanssa, joka sopii vanhemmille ja on samaa kastia. Suomessa ei ole kasteja. Kenestäkään ei tule automaattisesti sitä, joka korjaa toisten jätökset (kirjaimellisesti) vaan sen takia, että sukunimi on Virtanen.
Me matkustellaan, meillä on kaikkea.

Kaikkeen tottuu. Se on kai nyt tullut todistetuksi. Jos vasuriin tottuu, on pakko voida tottua kaikkeen. Tunnen itseni voittajaksi. Ja törkyseksi :D