Tulin tänään Delhiin, oon aika kuoleman väsynyt, koska nukuin viime yönä vaan muutaman tunnin ja matkustaminen on täällä aikamoista..:) Ensin mentiin moottoripyörällä 35 km juna-asemalle. Mun rinkka painaa aivan törkeesti, siis oikeesti...Oli aika riskialtista siis olla se selässä pyörän kyydissä!Vähän liian nopee käännös, ja meinasin putoo kyydistä, kun rinkan paino vei mukanaan.Huh, selvittiin kuitenkin. Toisesta pyörästä(tultiin kahella pyörällä, kaksi päällä kummassakin, kun mulle tuli saattaja mukaan, yksi työkaveri toi siis tänne) hajos rengas, joten jatkettiin kolme päällä+kaikki mun matkatavarat. Voin kertoo ettei mun peakin reppukaan läppäreineen kaikkineen oo kevyt;) Ja toinen työkaveri on lihava. Päästiin kuitenkin perille juna-asemalle, vatsalihakset kippuralla.
Juna oli tietty aivan jumalattoman täynnä, ja meillä ei ollu reservation lippuja(niitä saa vaan etukäteen). Eli on vaan tietyt vaunut jonne saa mennä=> seisoin kantamuksineni sellaisessa väentungoksessa, jossa ikinä en oo ollut. Pystyin lähes nukkuu seisaallaan, koska olin niin tiukassa puristuksessa. Luojan kiitos Alwarissa useat lähti pois ja pystyttiin rynnimään istumaan, hattuhyllylle.Voi sitä onnea, ei jouduttu seisoo ku 50 min.Mulla on varmasti mennyt kuulo täällä, koska nykyään pystyn hyvin nukkuu junassa. Ja tunto,Mulla oli ehkä 30 cm tilaa ja rautalaita painoi ja puudutti jäsenet mutta siinä sitä nukuttiin(ilman korvatulppia!) pari tuntia.Nää junat on oikeesti tosi kovaäänisiä, ja ihmiset vielä kovaäänisempiä.Oon itsekin aika ihmeissäni nukahtamiskyvystäni täällä. Asiaa tietysti auttaa, että herätys oli tänään 4.30, mutta silti.
Huomenna koittaa taas onnen päivä, pääsen turistiksi taas! Ravi, joku työntekijä täältä, opastaa:) Otetaaan aamulla autoriksha päiväksi, ja illalla se vie mut Anusuiyan kälyn ja veljen luo!:) Ne on tosi mukavia ihmisiä..Kertoo varmasti jo paljon, että ne kutsui mut luokseen kylään. Ja ei vain kylään, vaan yöpymään: we live near to the airport so you can get easily there. Odotan jo innolla. Meenu(Anusuiyan käly) on Dr.Meenu Singh Roy:) Englanti on parempi ja huolitellumpi kuin useimmilla briteillä:)
tiistai 5. toukokuuta 2009
lauantai 2. toukokuuta 2009
Alwar päivitys
30.4.09
Alwarista Anusuiyan ja Ishan luota oli vaikea lähteä.. Niiden kanssa oli niin hyvä olla. Anusuiya opetti joka päivä uuden ruokalaijin, pelailtiin ja juteltiin pikku-Ishan kanssa. Ihan normaalia perhe-elämää. Käytiin kaupoilla kolme päällä maailman pienimmällä mopolla. Ishka välissä, kauppakassit tangoissa ja käsissä. Päivät kului nopeaan, ja elo oli keveää hiirettömässä ja puhtaassa kodissa, jossa sängyissä oli lakanat (puhtaatkin vielä!) ja vessassa ylläri. Hei pytty! Kaipasin sinua niin kovin- ajattelin kun tapasimme ensi kerran. Voi tätä elämän ihanuutta.
Sunnuntaina 26. osallistuin pienen NGO:n Nirvanan Foundationin järjestämään Earth Day:ihin Gajuki-kylässä. Tässä kylässä on suuri määrä FSW(female sex workers). Korjaus muuten aiempaan tekstiin: FSW:t ovat naimattomia. Järjestö ja sen työtekijät tekivät ison vaikutuksen muhun. Toiminta ja asenteet oli täysin eriluokkaa kuin täällä. Tapahtumassa käytännössä koko kylä siivosi muoviroskaa(jota täällä riitttää joka paikassa) säkkeihin. Siivoaminen oli kyllä aika hurjaa, koska tietenkään mitään käsineitä ei ollut, ja se kakan, lasinsirpaleiden ja akaasian piikkien määrä oli mahtava.
2.5.09
Näiden ihmisten kanssa touhutessa tuli sellainen olo, että tänne pitää vielä palata. Tämä perhe järjesti mulle niin hienon matkan Sariskaan(luonnonsuojelupuisto). Nirvanan työkaveri, Nirjana, oli myös mukana, ja toimi samalla oppaana! Nirjanalla oli tietoa kaikesta, eläinten ja kasvien nimet tuli englanniksi, latinaksi ja hindiksi, ja lähes joka puskasta ja eläimestä joku mielenkiintoinen tarina!! Oli aikamoista päästä opastetulle kierrokselle metsässä. Puolessa välissä hypättiin autosta ja mentiin katselemaan jalan. Kiivettiin kallioportaita pitkin katsomaan maisemia. Siellä oli tosi paljon apinoita, ja niitä mustanaamaisia apinoita(joiden nimeä en muista).
Lounas oli myös aivan uskomattoman hieno kokemus. Mentiin Sariska temppeliin, jossa Baba teki meille ensin rituaaleja. Saatiin punaiset täplät otsiin, ja käsiin nauhat. Tapana on muuten myös, että ennen temppeliin menoa ostetaan makeisia, joita syödään käynnin jälkeen.
Baban tapaamisen jälkeen levitettiin temppelin takaosaan jättimäinen matto, jonka päälle käytiin lounastamaan. Anusuiya oli valmistanut eväät mukaan, joten ruoka oli taas taivaallista:)
Tämä reissu ei olisi voinut olla parempi, koska seura oli niin mahtavaa.
Toivon, että tapaan tämän perheen uudelleen. Pian.
Alwarista Anusuiyan ja Ishan luota oli vaikea lähteä.. Niiden kanssa oli niin hyvä olla. Anusuiya opetti joka päivä uuden ruokalaijin, pelailtiin ja juteltiin pikku-Ishan kanssa. Ihan normaalia perhe-elämää. Käytiin kaupoilla kolme päällä maailman pienimmällä mopolla. Ishka välissä, kauppakassit tangoissa ja käsissä. Päivät kului nopeaan, ja elo oli keveää hiirettömässä ja puhtaassa kodissa, jossa sängyissä oli lakanat (puhtaatkin vielä!) ja vessassa ylläri. Hei pytty! Kaipasin sinua niin kovin- ajattelin kun tapasimme ensi kerran. Voi tätä elämän ihanuutta.
Sunnuntaina 26. osallistuin pienen NGO:n Nirvanan Foundationin järjestämään Earth Day:ihin Gajuki-kylässä. Tässä kylässä on suuri määrä FSW(female sex workers). Korjaus muuten aiempaan tekstiin: FSW:t ovat naimattomia. Järjestö ja sen työtekijät tekivät ison vaikutuksen muhun. Toiminta ja asenteet oli täysin eriluokkaa kuin täällä. Tapahtumassa käytännössä koko kylä siivosi muoviroskaa(jota täällä riitttää joka paikassa) säkkeihin. Siivoaminen oli kyllä aika hurjaa, koska tietenkään mitään käsineitä ei ollut, ja se kakan, lasinsirpaleiden ja akaasian piikkien määrä oli mahtava.
2.5.09
Näiden ihmisten kanssa touhutessa tuli sellainen olo, että tänne pitää vielä palata. Tämä perhe järjesti mulle niin hienon matkan Sariskaan(luonnonsuojelupuisto). Nirvanan työkaveri, Nirjana, oli myös mukana, ja toimi samalla oppaana! Nirjanalla oli tietoa kaikesta, eläinten ja kasvien nimet tuli englanniksi, latinaksi ja hindiksi, ja lähes joka puskasta ja eläimestä joku mielenkiintoinen tarina!! Oli aikamoista päästä opastetulle kierrokselle metsässä. Puolessa välissä hypättiin autosta ja mentiin katselemaan jalan. Kiivettiin kallioportaita pitkin katsomaan maisemia. Siellä oli tosi paljon apinoita, ja niitä mustanaamaisia apinoita(joiden nimeä en muista).
Lounas oli myös aivan uskomattoman hieno kokemus. Mentiin Sariska temppeliin, jossa Baba teki meille ensin rituaaleja. Saatiin punaiset täplät otsiin, ja käsiin nauhat. Tapana on muuten myös, että ennen temppeliin menoa ostetaan makeisia, joita syödään käynnin jälkeen.
Baban tapaamisen jälkeen levitettiin temppelin takaosaan jättimäinen matto, jonka päälle käytiin lounastamaan. Anusuiya oli valmistanut eväät mukaan, joten ruoka oli taas taivaallista:)
Tämä reissu ei olisi voinut olla parempi, koska seura oli niin mahtavaa.
Toivon, että tapaan tämän perheen uudelleen. Pian.
perjantai 24. huhtikuuta 2009
10.4.09
Olin eilen Santoshin kanssa Mahuwassa! Meillä oli niin kivaa. Ostokset tehdään täällä ihan eri tyyliin, kuin meillä kotona. Vieri vieressä on pieniä kauppoja talon seinän syvänteissä. Esillä ei ole välttämättä mitään tai ainakin vain 10 % valikoimasta, mutta kun kysyy, he kaivavat hyllyistään tavaroita esille. Käytiin ensin rihkamakoruostoksilla, josta ostin pussillisen kotiin viemisiä, yht. 560 Rs.( n. 9 e). Rannekorut maksoivat n. 50 snt, siis 12 kpl:een paketti. Käytiin myös hopea sepällä, jolta ostin parit korvakorut. Santosh valitsi tarkkaan mihin korukauppaan astutaan, piti olla samaa, koruntekijä kastia, kuin hän itse, eli Soni. Sonien perinneammatti on koruseppä, eli myös Santoshin suku harjoittaa ammattia, veljet omien töidensä ohella. Täällä useat eri työt ovat todella tavallisia. Vikram 22 v. omistaa myös oman yrityksen, joka tekee rautakaappeja, lukkoja jne. Myös muilla on vaikka ja mitä sivubisneksiä Humanan ohella. Takaisin Mahuwaan. Seuraava kohde oli hankkia salwar sud:eja. Harmiksemme kaikki salwar sud- kaupat olivat kiinni, koska oli vapaapäivä (governmental leave). Vanha ukkeli johdatti meidät kuitenkin pitkin pimeitä kapeita käytäviä taloon, jossa oli kokonainen huone täynnä salwar sud-kankaita. Siellä meille esiteltiin puku toisensa jälkeen eri kuvioisia vaatteita. Valitsin lopulta 4 kankaat, jotka viedään räätälille ommeltavaksi:). Sud on niin mukava päällä! Valkkailin sellasia sudeja(paita osa), joita voin käyttää kotonakin.
23.4.09
Alwar
Tulin kyläilemään, ja tutustumaan Alwarin Hope-hankkeeseen 22-26.4. Elämä Mandawarissa olisi voinut käydä vähän pitkäveteiseksi, koska lähes kaikki lähtivät viikon työmatkalle Nenitaan. Asun Surian (Alwarin toisen hankkeen, Linkagen, PL) ja Surian vaimon Anusujan kotona. Anusuja työskentelee Hope:ssa, ja pääsin tänään kentälle hänen kanssaan! Anusuja tekee töitä 300 FSW:n (female sex worker) parissa. Valistaa HIV:istä, motivoi testeihin, jakaa kondomeita jne. Tänään he testasivat, kymmeniä naisia kädenkäänteessä. Tuloksetkin sai heti. Yhteisö on tietoinen kyseisten naisten ammatista, mutta siitä ei puhuta. Lainkaan. Naisilla on lapsia. He ovat naimisissa ja perheellisiä, mutta käyvät kodin ulkopuolella töissä. Anusuja kertoi, että vuosi sitten, kun hanke aloitti, naisiin oli todella vaikea saada kontaktia. He eivät suostuneet puhumaan Hopen työntekijöiden kanssa, eikä antaneet testata itseään. Tilanne nyt on jotain aivan päinvastaista.
Naiset ovat pääosin kahdesta ala-luokkaan kuuluvasta kastista. Nimiä en nyt enää valitettavasti muista. Perinteisesti, siis ennen vanhaan, nämä kastit elivät kiertolaiselämää, ja elättivät itsensä tanssien ja esiintyen. Pikkuhiljaa nämä ammatit ovat muuntautuneet prostituutioksi. Nykyisin se on yleinen ammatti näissä kasteissa. Anusujan veli(työskentelee pienessä lapsien koulutukseen liittyvässä NGO:ssa tällä alueella, näiden kastien parissa) kertoi, että monet heidän koulunsa tytöt päätyvät Mumbain tanssi/ilotaloihin. We are the source and Bombay is the destination. Karu kiertokulku… Tyttöjen pidempi koulutus katkaisisi ketjun. Kaipa he osaavat laskea tipit paremmin, kun ovat saaneet primary-asteen koulua edes vähän käytyä:(
Kastijärjestelmä on ikivanha, ja se on joskus aikojen saatossa kuuleman ollut toimiva systeemi. Ihmiset jaettiin ”klaanettain”: seppiin, koruntekijöihin, räätäleihin, maanviljelijöihin, jnejne. Kaikilla oli oma osa-alueensa, ja yhteiskunta pyöri. Tänään se ei pyöri. Ala-luokan kastit eivät saa töitä, yleisesti, ottaen kunnollisista paikoista. Heille määräytyy likaiset ja vaaralliset työt. Alue, jolla kävimme slummialuetta (ei tosin mitään hökkelikylää), mutta ihmisillä ei ole siellä vakituisia töitä. Paitsi siis prostituoiduilla. Muut naiset tekevät pelto- ja muita töitä kun saavat. Vaikka järjestelmä on lakkautettu, noidankehä pyörii yhä. Alakastit elävät keskenään, menevät naimisiin keskenään, ja sinne ei koulutus niin vain pesiydy. Perinne jatkuu.
Meillä maalla, Mandawarissa, tilanne on hyvä. Elämä on kuin Suomessa vuosisata sitten. Ihmiset ovat köyhiä, mutta elävät maastaan. Pellot tuottavat viljan, vihannekset ja hedelmät, ja puhvelit loput ruokatarpeet. Ja toiv. muutamien vuosien saatossa myös energian ruuan laittoon(!) . Suurimmalla osalla talouksista on puhveleita, kaksi vähintään. Niiden maidosta tehdään kermat, voit ja muut maitotuotteet. Lihaa täällä ei syö kukaan.
Kyläläiset on pääosin Meenoja, maanviljelijäkastia. Työttömyyttä ei ole, ei siis kerjäläisiäkään. Pellot työllistävät koko talouden, ja ylikin. Maanviljelijöitä saa metsästää olan takaa kenttätapahtumiin, kun on puintiaika.:)
Tilanne on kuitenkin kestämätön. Kaikki vesi, jota kylissä käytetään, on pohjavettä. Pintavesilähteitä, siis koko aikaisia, ei ole. Banganga-joki virtailee osan vuodesta. Pohjanveden pinnan taso alenee puolitoista metriä vuodessa Dausan alueella. Lannoitekemikaalien ja tuholaistorjunta-aineiden liikakäyttö, avomaalle ulostaminen ja suolaantuminen on muutamia pohjaveden laatua uhkaavia tekijöitä. Perinteinen ammatti, etenkin pienviljelijöillä, uhkaa kadota kuivuuden myötä. Kaivoja varten pitää porata yhä syvemmälle ja syvemmälle, eikä pienellä tuottajalla ole tällaisen kaluston työhön varaa. Kuivuus on Rajasthanissa jotain aivan uskomatonta. Ei tarvitse kuin katsella ruskeankultaista tuulessa pöllyävää maisemaa, ja voi selvästi ymmärtää länsiosan aavikon leviävän koko ajan. Samaan aikaan myös peltojen ryöstöviljely tekee hehtaareja maata joka vuosi käyttökelvottomiksi. Tekniikoita ja keinoja on kymmeniä, mutta työ tuntuu välillä onnettomalta piiperryksellä tässä valtavassa osavaltiossa. 20 projektikylää, 3 vuotta aikaa, ja muutosvastarinta on kova. Viljelijät eivät motivoidu kunnolla, jos tekniikka ei tuo vedensäästön lisäksi saman tien taloudellista hyötyä. En tiedä miten päin sitä välillä kiemurtelisi, kun nuoret (tulevat) maanviljelijät on tuotu kenttätapahtumiin oppimaan, mutta 20 (iskevää) silmäparia on enemmän kiinnostuneita valkoisesta pärstästäni, kuin jaettavasta informaatiosta. Ja näitä ongelmia, siis saattaa tieto perille, kyllä riittää. Joku rohkea suostuu alkaa kokeilemaan uutta menetelmää, ja sinä vuonna joku onneton tauti iskee niiden pirun tomaatteihin. Tilanne on täysin riippumaton menetelmästä, mutta yhteistyön voi lähes unohtaa. Toimii se tilanne onneksi toisin päinkin. Onnistumisista seuraa ketjureaktio. Ensimmäiset vaativat vain hirveästi työtä projektilta, luottamuksen ja suhteen kehittäminen vie paljon aikaa. Eikä se ihme ole. Omarahoitusosuuskin on hirveä summa sijoittaa suuremmissa hankkeissa, vaikka hyöty myöhemmin olisi kuinka suuri.
Avioliitto
Ei mene päivääkään, etten tätä järjestelmää ihmettelisi. Ihmiset kutsuvat rakkausavioliitoksi, love marriage, liittoa, joka on tehty vanhempien suostumusta kysymättä tai vastaan. Tätä ei yleisesti hyväksytä, eikä näitä liittoja pidetä menestyksekkäinä. Järjestettyliitto taas on vanhanaikaisesti vain vanhempien/isän päätös. Nykyään tilanne on 50/50. Puolilla on sananvaltaa puolisonsa valintaan. He voivat ehdottaa vanhemmilleen, että tämän tytön/pojan haluan puolisokseni. Esim. Jai Singh meni kouluaikaisen tyttöystävänsä kanssa tällä tavoin naimisiin. Sanoin, että so basically you have a love marrige! Tämä sai koko porukan nauramaan. Termienkäyttö on tarkkaa: love marriage=paha, arranged marriage=hyvä. Tämä on monien mielipide. Toinen 50% ei saa ehdottaa, ja monet eivät sotkeutua mitenkään valintaprosessiin. Häät on monelle avioparille ensimmäinen kerta, kun he tapaavat toisensa. Eroa ei täällä tunneta. Pystyn nykyään sanomaan kysymättä kellä on ollut sananvaltaa järjestetyssä liitossaan. Heillä perhe-elämä toimii ”normaalisti”. Miehet lähtevät aina kotiin, kun on vapaapäivä, he puhuvat myös vaimoistaan, näyttävät kuvia jne. Päin vastaisessa tilanteessa tuntuu, että puoliso on kuin liikekumppani. Hän mahdollistaa elämän tärkeimmän asian; lapset ja perheen. Siinä elämä ja arki sitten pyörii. Äidillä ja lapsilla on oma kiinteä elämänsä, ja isällä on oma elämänsä: työ ja lapset. Mutta linkki ja kontakti puolisoiden väliltä tuntuu puuttuvan. Näissä perheissä miehet tekevät itsensä aivan uskomattoman kiireisiksi kodin ulkopuolella. Sitä ollaan töissä niin paljon kuin voidaan, ja loppuaika pyöritetään sivubisneksiä, ja muuta sosiaalielämää=sukulaissuhteita. Pyysin englannin tunnilla ihmisiä kertomaan mikä on heidän elämänsä tärkein asia. Yksikin mies mietti kovin, ja sanoi sitten: buffalos. Not your family or friends? no…buffalos. Muut ei onneksi olleet tätä mieltä:)
Olin eilen Santoshin kanssa Mahuwassa! Meillä oli niin kivaa. Ostokset tehdään täällä ihan eri tyyliin, kuin meillä kotona. Vieri vieressä on pieniä kauppoja talon seinän syvänteissä. Esillä ei ole välttämättä mitään tai ainakin vain 10 % valikoimasta, mutta kun kysyy, he kaivavat hyllyistään tavaroita esille. Käytiin ensin rihkamakoruostoksilla, josta ostin pussillisen kotiin viemisiä, yht. 560 Rs.( n. 9 e). Rannekorut maksoivat n. 50 snt, siis 12 kpl:een paketti. Käytiin myös hopea sepällä, jolta ostin parit korvakorut. Santosh valitsi tarkkaan mihin korukauppaan astutaan, piti olla samaa, koruntekijä kastia, kuin hän itse, eli Soni. Sonien perinneammatti on koruseppä, eli myös Santoshin suku harjoittaa ammattia, veljet omien töidensä ohella. Täällä useat eri työt ovat todella tavallisia. Vikram 22 v. omistaa myös oman yrityksen, joka tekee rautakaappeja, lukkoja jne. Myös muilla on vaikka ja mitä sivubisneksiä Humanan ohella. Takaisin Mahuwaan. Seuraava kohde oli hankkia salwar sud:eja. Harmiksemme kaikki salwar sud- kaupat olivat kiinni, koska oli vapaapäivä (governmental leave). Vanha ukkeli johdatti meidät kuitenkin pitkin pimeitä kapeita käytäviä taloon, jossa oli kokonainen huone täynnä salwar sud-kankaita. Siellä meille esiteltiin puku toisensa jälkeen eri kuvioisia vaatteita. Valitsin lopulta 4 kankaat, jotka viedään räätälille ommeltavaksi:). Sud on niin mukava päällä! Valkkailin sellasia sudeja(paita osa), joita voin käyttää kotonakin.
23.4.09
Alwar
Tulin kyläilemään, ja tutustumaan Alwarin Hope-hankkeeseen 22-26.4. Elämä Mandawarissa olisi voinut käydä vähän pitkäveteiseksi, koska lähes kaikki lähtivät viikon työmatkalle Nenitaan. Asun Surian (Alwarin toisen hankkeen, Linkagen, PL) ja Surian vaimon Anusujan kotona. Anusuja työskentelee Hope:ssa, ja pääsin tänään kentälle hänen kanssaan! Anusuja tekee töitä 300 FSW:n (female sex worker) parissa. Valistaa HIV:istä, motivoi testeihin, jakaa kondomeita jne. Tänään he testasivat, kymmeniä naisia kädenkäänteessä. Tuloksetkin sai heti. Yhteisö on tietoinen kyseisten naisten ammatista, mutta siitä ei puhuta. Lainkaan. Naisilla on lapsia. He ovat naimisissa ja perheellisiä, mutta käyvät kodin ulkopuolella töissä. Anusuja kertoi, että vuosi sitten, kun hanke aloitti, naisiin oli todella vaikea saada kontaktia. He eivät suostuneet puhumaan Hopen työntekijöiden kanssa, eikä antaneet testata itseään. Tilanne nyt on jotain aivan päinvastaista.
Naiset ovat pääosin kahdesta ala-luokkaan kuuluvasta kastista. Nimiä en nyt enää valitettavasti muista. Perinteisesti, siis ennen vanhaan, nämä kastit elivät kiertolaiselämää, ja elättivät itsensä tanssien ja esiintyen. Pikkuhiljaa nämä ammatit ovat muuntautuneet prostituutioksi. Nykyisin se on yleinen ammatti näissä kasteissa. Anusujan veli(työskentelee pienessä lapsien koulutukseen liittyvässä NGO:ssa tällä alueella, näiden kastien parissa) kertoi, että monet heidän koulunsa tytöt päätyvät Mumbain tanssi/ilotaloihin. We are the source and Bombay is the destination. Karu kiertokulku… Tyttöjen pidempi koulutus katkaisisi ketjun. Kaipa he osaavat laskea tipit paremmin, kun ovat saaneet primary-asteen koulua edes vähän käytyä:(
Kastijärjestelmä on ikivanha, ja se on joskus aikojen saatossa kuuleman ollut toimiva systeemi. Ihmiset jaettiin ”klaanettain”: seppiin, koruntekijöihin, räätäleihin, maanviljelijöihin, jnejne. Kaikilla oli oma osa-alueensa, ja yhteiskunta pyöri. Tänään se ei pyöri. Ala-luokan kastit eivät saa töitä, yleisesti, ottaen kunnollisista paikoista. Heille määräytyy likaiset ja vaaralliset työt. Alue, jolla kävimme slummialuetta (ei tosin mitään hökkelikylää), mutta ihmisillä ei ole siellä vakituisia töitä. Paitsi siis prostituoiduilla. Muut naiset tekevät pelto- ja muita töitä kun saavat. Vaikka järjestelmä on lakkautettu, noidankehä pyörii yhä. Alakastit elävät keskenään, menevät naimisiin keskenään, ja sinne ei koulutus niin vain pesiydy. Perinne jatkuu.
Meillä maalla, Mandawarissa, tilanne on hyvä. Elämä on kuin Suomessa vuosisata sitten. Ihmiset ovat köyhiä, mutta elävät maastaan. Pellot tuottavat viljan, vihannekset ja hedelmät, ja puhvelit loput ruokatarpeet. Ja toiv. muutamien vuosien saatossa myös energian ruuan laittoon(!) . Suurimmalla osalla talouksista on puhveleita, kaksi vähintään. Niiden maidosta tehdään kermat, voit ja muut maitotuotteet. Lihaa täällä ei syö kukaan.
Kyläläiset on pääosin Meenoja, maanviljelijäkastia. Työttömyyttä ei ole, ei siis kerjäläisiäkään. Pellot työllistävät koko talouden, ja ylikin. Maanviljelijöitä saa metsästää olan takaa kenttätapahtumiin, kun on puintiaika.:)
Tilanne on kuitenkin kestämätön. Kaikki vesi, jota kylissä käytetään, on pohjavettä. Pintavesilähteitä, siis koko aikaisia, ei ole. Banganga-joki virtailee osan vuodesta. Pohjanveden pinnan taso alenee puolitoista metriä vuodessa Dausan alueella. Lannoitekemikaalien ja tuholaistorjunta-aineiden liikakäyttö, avomaalle ulostaminen ja suolaantuminen on muutamia pohjaveden laatua uhkaavia tekijöitä. Perinteinen ammatti, etenkin pienviljelijöillä, uhkaa kadota kuivuuden myötä. Kaivoja varten pitää porata yhä syvemmälle ja syvemmälle, eikä pienellä tuottajalla ole tällaisen kaluston työhön varaa. Kuivuus on Rajasthanissa jotain aivan uskomatonta. Ei tarvitse kuin katsella ruskeankultaista tuulessa pöllyävää maisemaa, ja voi selvästi ymmärtää länsiosan aavikon leviävän koko ajan. Samaan aikaan myös peltojen ryöstöviljely tekee hehtaareja maata joka vuosi käyttökelvottomiksi. Tekniikoita ja keinoja on kymmeniä, mutta työ tuntuu välillä onnettomalta piiperryksellä tässä valtavassa osavaltiossa. 20 projektikylää, 3 vuotta aikaa, ja muutosvastarinta on kova. Viljelijät eivät motivoidu kunnolla, jos tekniikka ei tuo vedensäästön lisäksi saman tien taloudellista hyötyä. En tiedä miten päin sitä välillä kiemurtelisi, kun nuoret (tulevat) maanviljelijät on tuotu kenttätapahtumiin oppimaan, mutta 20 (iskevää) silmäparia on enemmän kiinnostuneita valkoisesta pärstästäni, kuin jaettavasta informaatiosta. Ja näitä ongelmia, siis saattaa tieto perille, kyllä riittää. Joku rohkea suostuu alkaa kokeilemaan uutta menetelmää, ja sinä vuonna joku onneton tauti iskee niiden pirun tomaatteihin. Tilanne on täysin riippumaton menetelmästä, mutta yhteistyön voi lähes unohtaa. Toimii se tilanne onneksi toisin päinkin. Onnistumisista seuraa ketjureaktio. Ensimmäiset vaativat vain hirveästi työtä projektilta, luottamuksen ja suhteen kehittäminen vie paljon aikaa. Eikä se ihme ole. Omarahoitusosuuskin on hirveä summa sijoittaa suuremmissa hankkeissa, vaikka hyöty myöhemmin olisi kuinka suuri.
Avioliitto
Ei mene päivääkään, etten tätä järjestelmää ihmettelisi. Ihmiset kutsuvat rakkausavioliitoksi, love marriage, liittoa, joka on tehty vanhempien suostumusta kysymättä tai vastaan. Tätä ei yleisesti hyväksytä, eikä näitä liittoja pidetä menestyksekkäinä. Järjestettyliitto taas on vanhanaikaisesti vain vanhempien/isän päätös. Nykyään tilanne on 50/50. Puolilla on sananvaltaa puolisonsa valintaan. He voivat ehdottaa vanhemmilleen, että tämän tytön/pojan haluan puolisokseni. Esim. Jai Singh meni kouluaikaisen tyttöystävänsä kanssa tällä tavoin naimisiin. Sanoin, että so basically you have a love marrige! Tämä sai koko porukan nauramaan. Termienkäyttö on tarkkaa: love marriage=paha, arranged marriage=hyvä. Tämä on monien mielipide. Toinen 50% ei saa ehdottaa, ja monet eivät sotkeutua mitenkään valintaprosessiin. Häät on monelle avioparille ensimmäinen kerta, kun he tapaavat toisensa. Eroa ei täällä tunneta. Pystyn nykyään sanomaan kysymättä kellä on ollut sananvaltaa järjestetyssä liitossaan. Heillä perhe-elämä toimii ”normaalisti”. Miehet lähtevät aina kotiin, kun on vapaapäivä, he puhuvat myös vaimoistaan, näyttävät kuvia jne. Päin vastaisessa tilanteessa tuntuu, että puoliso on kuin liikekumppani. Hän mahdollistaa elämän tärkeimmän asian; lapset ja perheen. Siinä elämä ja arki sitten pyörii. Äidillä ja lapsilla on oma kiinteä elämänsä, ja isällä on oma elämänsä: työ ja lapset. Mutta linkki ja kontakti puolisoiden väliltä tuntuu puuttuvan. Näissä perheissä miehet tekevät itsensä aivan uskomattoman kiireisiksi kodin ulkopuolella. Sitä ollaan töissä niin paljon kuin voidaan, ja loppuaika pyöritetään sivubisneksiä, ja muuta sosiaalielämää=sukulaissuhteita. Pyysin englannin tunnilla ihmisiä kertomaan mikä on heidän elämänsä tärkein asia. Yksikin mies mietti kovin, ja sanoi sitten: buffalos. Not your family or friends? no…buffalos. Muut ei onneksi olleet tätä mieltä:)
sunnuntai 19. huhtikuuta 2009
Alwar, hei _kaupunki_!
Alwar on iihana! En tajunnutkaan, että kaipasin kaupunkiympäristöä. Kiidettiin pitkin kuopattomia teitä ja pysähdyttiin liikennevaloihin(!. Oli myös niin vapauttavaa olla ostoksillakaupassa, josta sain yksien ovien sisältä kaikki tavarat. Ei siis perus: kananmunat yhdeltä, vihannekset toiselta, hedelmät kolmannelta, soija neljänneltä, juusto viidenneltä jnejne:) Arvatkaas paljon tohon pyörimiseen menee aikaa. Meen hymy suin seuraavan kerran prismaan.
Ostin valmisruokaa!! Kokeilen onko hyvää. Kun on niin tylsä kokata ittelle, erityisesti hiirilauman kanssa. Se on taitolaji. siis se miten pitää silmällä kaikkia pusseja, ja ruokalautasia.
Mutta Alwar, ihana alwar. Näiden PL (project leader) on niin edistyksellinen mies! Juteltiin sen kanssa pitkään tasa-arvosta, vesiongelmista jnejne. Tämä oli hyvä nähdä. Olin jo vaipua epätoivoon näiden lukuisien "perheen päiden" kanssa. Täällä sitä kuulee kaikkea hullun kurista:D
PS. Taas ollaa 40-45 celsius asteen välissä. Aika hurja kaupunki ilma, pyörän selässä tuuli tuntui samalta kuin hiusten kuivaaja. Ja asvaltin hehku. Ja pers meinas palaa motskarin satulassa, pyörä oli ollut auringossa.
Nyt alan taas tekee töitä, kivoja töitä. Etin netistä kaikkea mielenkiintoista halpaan ja yksinkertaiseen (low cost, low tech) biokaasun tuotantoon liittyen, ja parantelen uuden hankkeen rahoitushakemusta:)
Tänään on hyvä päivä... Ja huomenna Jaipuriin Santoshin kanssa! Oolioliolioo! :D
Ostin valmisruokaa!! Kokeilen onko hyvää. Kun on niin tylsä kokata ittelle, erityisesti hiirilauman kanssa. Se on taitolaji. siis se miten pitää silmällä kaikkia pusseja, ja ruokalautasia.
Mutta Alwar, ihana alwar. Näiden PL (project leader) on niin edistyksellinen mies! Juteltiin sen kanssa pitkään tasa-arvosta, vesiongelmista jnejne. Tämä oli hyvä nähdä. Olin jo vaipua epätoivoon näiden lukuisien "perheen päiden" kanssa. Täällä sitä kuulee kaikkea hullun kurista:D
PS. Taas ollaa 40-45 celsius asteen välissä. Aika hurja kaupunki ilma, pyörän selässä tuuli tuntui samalta kuin hiusten kuivaaja. Ja asvaltin hehku. Ja pers meinas palaa motskarin satulassa, pyörä oli ollut auringossa.
Nyt alan taas tekee töitä, kivoja töitä. Etin netistä kaikkea mielenkiintoista halpaan ja yksinkertaiseen (low cost, low tech) biokaasun tuotantoon liittyen, ja parantelen uuden hankkeen rahoitushakemusta:)
Tänään on hyvä päivä... Ja huomenna Jaipuriin Santoshin kanssa! Oolioliolioo! :D
lauantai 18. huhtikuuta 2009
Olin tänään taas kentällä!:) Oon muhinut _niin_ paljon täällä toimistolla. Vähän on huonoa tuuria, matkan ajoituksen suhteen. Tämä on projektin viimenen vuosi, eikä rakennustöitä oo enää niin paljon. En pääse siis itse kaivamaan:( Sen sijaan mulla on näitä toimistohommia riittämiin. Noh, kaikkea ei voi saada! Vaikka kuinka toivoisi:)
Tänään Ashok vei katsomaan farm pondia, sadeveden keräys systeemiä, ja kuivan käsipumpun täyttämisjärjestelmää sadeveden keräyssysteemillä. Hehe, onpa kaunista suomea taas. Myös mun englanti on kärsinyt täällä. En varmaan enää ikinä osaa puhua oikein, kun täältä tuun. you go? you like no? turha täällä on muuta yrittää suurimman osan kanssa vääntää, jos haluaa tulla ymmärretyksi.
Viime kenttävisiitti oli myös niin hieno. Oli taas maanviljelijöiden opetustapahtuma. MAanviljelijät tuodaan eri kylistä katsomaan malliesimerkkejä, esim. biokaasun tuotanto"laitosta" (puhvelin lansta mädätetään, ja metaani otetaan suoraan kaasukammiosta muoviputkeen-> yhdistetty kaasuhellaan. Ei tarvi siis polttaa puuta tai kuivattuja puhvelin lantakakkuja, jotka muuten savuttaa niiin paljon! Green action tuo kyläläisten tietoisuuteen mm. savuttoman keittiön mallia. Täällä naisilla ja lapsilla on kauheita hengityselin sairauksia juuri tästä syystä.). Maanviljelijät tutustuu myös vettä 45 % (tavalliseen systeemiin= koko pelto kastellaan verrattuna) säästävään farrow irrigation, raised bed menetelmään jnejne.
Näin samalla Seet- kylässä tutun naisen. Hän oli yksi niistä kylän naisista, jotka pelastivat minut "sisilisko pöksyissä"- tilanteesta. Hän oli tuolloin aivan viimeisillään raskaana, ja nyt maailman pienin poikavauva makasi sängyllä. Kaikki naiset, joita olen täällä tavannut, ovat upeita. Voi sitä lämmön määrää, minkä osaksi saa, kun heidän kodeissaan käy. Tänäänkin eräs vanha nainen, jonka kotona oli hieno sadeveden keräysjärjestelmä, otti kasvoni kuihtuneisiin käsiinsä, ja sanoi, että mun pitää jäädä intiaan. Monet miehet sen sijaan... En edes aloita niistä lukuisista, joiden ajatusmaailma on keskiajalta, ja luulot länkkärinaisista jotain aivan järjetöntä. Hehe, melkein meni paasaukseksi.
Ainiin, tässä hetkessä haluan virallisesti kiittää Suomalaista opetusjärjestelmää. On niin hienoa, että myös maalla ihmiset koulutetaan hyvin. KIITOS!ja kiitos opet! Voi venäjä, mitä meininki välillä tuppaa olee ilman. Arkiset asiat vaikeutuu huomattavasti, kun koulutuksessa on koloja mitä yllättävämmissä paikoissa. Meidän projectin johtajakin ihan tosissaan selitti mulle, kun kärsin kaikkien ripuilien äidistä, että öljyinen ruoka ei sovi sellaisille, jotka ei siihe ole tottuneet! Yritä siinä sitten selittää, että tässä on kyllä nyt kyse bakteeri- tai virustaudista. Luojan kiitos lääkäri sen sijaan oli enemmän kärryillä:)Suomen koulussa opetetaan myös asioita myös muista maista, mikä helpottaa huomattavasti elämistä, kun ei kuitenkaan olla tällä pallolla yksin.
Tänään Ashok vei katsomaan farm pondia, sadeveden keräys systeemiä, ja kuivan käsipumpun täyttämisjärjestelmää sadeveden keräyssysteemillä. Hehe, onpa kaunista suomea taas. Myös mun englanti on kärsinyt täällä. En varmaan enää ikinä osaa puhua oikein, kun täältä tuun. you go? you like no? turha täällä on muuta yrittää suurimman osan kanssa vääntää, jos haluaa tulla ymmärretyksi.
Viime kenttävisiitti oli myös niin hieno. Oli taas maanviljelijöiden opetustapahtuma. MAanviljelijät tuodaan eri kylistä katsomaan malliesimerkkejä, esim. biokaasun tuotanto"laitosta" (puhvelin lansta mädätetään, ja metaani otetaan suoraan kaasukammiosta muoviputkeen-> yhdistetty kaasuhellaan. Ei tarvi siis polttaa puuta tai kuivattuja puhvelin lantakakkuja, jotka muuten savuttaa niiin paljon! Green action tuo kyläläisten tietoisuuteen mm. savuttoman keittiön mallia. Täällä naisilla ja lapsilla on kauheita hengityselin sairauksia juuri tästä syystä.). Maanviljelijät tutustuu myös vettä 45 % (tavalliseen systeemiin= koko pelto kastellaan verrattuna) säästävään farrow irrigation, raised bed menetelmään jnejne.
Näin samalla Seet- kylässä tutun naisen. Hän oli yksi niistä kylän naisista, jotka pelastivat minut "sisilisko pöksyissä"- tilanteesta. Hän oli tuolloin aivan viimeisillään raskaana, ja nyt maailman pienin poikavauva makasi sängyllä. Kaikki naiset, joita olen täällä tavannut, ovat upeita. Voi sitä lämmön määrää, minkä osaksi saa, kun heidän kodeissaan käy. Tänäänkin eräs vanha nainen, jonka kotona oli hieno sadeveden keräysjärjestelmä, otti kasvoni kuihtuneisiin käsiinsä, ja sanoi, että mun pitää jäädä intiaan. Monet miehet sen sijaan... En edes aloita niistä lukuisista, joiden ajatusmaailma on keskiajalta, ja luulot länkkärinaisista jotain aivan järjetöntä. Hehe, melkein meni paasaukseksi.
Ainiin, tässä hetkessä haluan virallisesti kiittää Suomalaista opetusjärjestelmää. On niin hienoa, että myös maalla ihmiset koulutetaan hyvin. KIITOS!ja kiitos opet! Voi venäjä, mitä meininki välillä tuppaa olee ilman. Arkiset asiat vaikeutuu huomattavasti, kun koulutuksessa on koloja mitä yllättävämmissä paikoissa. Meidän projectin johtajakin ihan tosissaan selitti mulle, kun kärsin kaikkien ripuilien äidistä, että öljyinen ruoka ei sovi sellaisille, jotka ei siihe ole tottuneet! Yritä siinä sitten selittää, että tässä on kyllä nyt kyse bakteeri- tai virustaudista. Luojan kiitos lääkäri sen sijaan oli enemmän kärryillä:)Suomen koulussa opetetaan myös asioita myös muista maista, mikä helpottaa huomattavasti elämistä, kun ei kuitenkaan olla tällä pallolla yksin.
torstai 9. huhtikuuta 2009
Tänään oli hyvä päivä...
Santosh vei Mahuwaan,n. 15 km päässä toimistolta ostoksille.Sain ostettua ihania salwar sud-kankaita,jotka viedään täällä Mandawarissa räätälille.Tuliaiskorujakin tarttui pussillinen:) Tekee niin hyvää olla täällä yksinään kaukana omine ajatuksine ja tunteineen.Lähes kuulen suhinaa,niin kovasti henkinen pääoma kasvaa,luulen :) Sinivalkoista pipaa kiristää aika ajoin,mutta siihenkin tottuu.Nyt nukkumaan, intia hiljenee.
maanantai 6. huhtikuuta 2009
Kaikkeen tottuu, Intiaankin ehkä:)
6.4
Uhmaan kohtaloani ja syön keksejä huoneessani. Kohta tulee taas muurahaisten hyökkays. Vähän jo ihmettelen, kun armeija ei ole jo paikalla. Yritän täällä tankata, ruoka on vähän liian kevyttä eikä ripaska auttanut lainkaan tilannetta.
Monet asiat häkellyttävät täällä, tässä taas yksi sellainen:
Ihmisten kunnioitus elämää, ihmisiä ja eläimiä kohtaan on järkyttävän kahtiajakautunutta. Sitä on joko mielin määrin, tai ei. Kukaan toimistolla ei syö lihaa, jotkut eivät myöskään munia. Tiedän, että useimmille syynä on kunnioitus eläimiä kohtaan. Lehmälle viedään aamulla ensimmäiseksi chapati-leipä, vasta sen jälkeen perhe syö itse. Siten on tämä kolikon toinen puoli. Tuon tuostakin kuulee kulkukoiran ulinaa, kun joku astuu tai ajaa hitaan päälle. Keskellä kirkasta päivää näin motskarin kyydistä kun nainen hakkasi puhveliaan karahkalla. Kysyin mistä oli kyse. Eläin ei todennäköisesti ollut antanut maitoa. Tämä ei ole kuitenkaan yleisesti hyväksyttyä täällä! Ja niin täälläkin, kuten kaikkialla muuallakin on niitä, jotka kaltoin kohtelee ja niitä, jotka suojelee. Lasten kasvatus on toinen asia, jota en välttämättä haluaisi nähdä. Pienellä ihmisellä on vaan pienimäärä ihmisyyttä aikuisten silmissä. Lapsen peloilla ei ole niin suurta merkitystä täällä kuin Suomessa, noin yleisesti ottaen. Ei yhtä eikä kahta kertaa mun syliin oo yritetty laittaa pelosta kiljuvaa lasta. Tämä ei ole jostain syystä saanut aikuisia poistamaan lasta tilanteesta, vaan vain nauramaan lapsen itkulle, vaikka kaikin elein yritän ilmaista, että ei, hän ei tahdo. Kaipa pienet opettelee täällä rohkeutta hieman erilailla…:( Toisaalta sitten taas näkee samojen ihmisten antavan ehtymättömän määrän hoivaa ja huolenpitoa jälkikasvulleen. Lapset nuokkuvat ja leikkivät isiensä sylissä tuntikausia tapaamisissa.
”You are so lucky” kuulen usein, enkä voi muuta ajatella, kuin – niin olen. Sain lähteä lukemaan teknillistä alaa, enkä joutunut ”home science”- kouluun 19 vuotiaana, niin kuin Lata. Sain myös itse valita ammattini, eikä minulle määrätty jotain ”mikä on soveliasta naiselle”. Laki-opinnot on saanut unohtaa myös yksi naapurin tyttö. Suomessa ei tarvitse kykkiä koko päivää pellolla 45 asteen paahtavassa kuumuudessa, repiä paljain käsin vehnää. Tai mennä naimisiin sen kanssa, joka sopii vanhemmille ja on samaa kastia. Suomessa ei ole kasteja. Kenestäkään ei tule automaattisesti sitä, joka korjaa toisten jätökset (kirjaimellisesti) vaan sen takia, että sukunimi on Virtanen.
Me matkustellaan, meillä on kaikkea.
Kaikkeen tottuu. Se on kai nyt tullut todistetuksi. Jos vasuriin tottuu, on pakko voida tottua kaikkeen. Tunnen itseni voittajaksi. Ja törkyseksi :D
Uhmaan kohtaloani ja syön keksejä huoneessani. Kohta tulee taas muurahaisten hyökkays. Vähän jo ihmettelen, kun armeija ei ole jo paikalla. Yritän täällä tankata, ruoka on vähän liian kevyttä eikä ripaska auttanut lainkaan tilannetta.
Monet asiat häkellyttävät täällä, tässä taas yksi sellainen:
Ihmisten kunnioitus elämää, ihmisiä ja eläimiä kohtaan on järkyttävän kahtiajakautunutta. Sitä on joko mielin määrin, tai ei. Kukaan toimistolla ei syö lihaa, jotkut eivät myöskään munia. Tiedän, että useimmille syynä on kunnioitus eläimiä kohtaan. Lehmälle viedään aamulla ensimmäiseksi chapati-leipä, vasta sen jälkeen perhe syö itse. Siten on tämä kolikon toinen puoli. Tuon tuostakin kuulee kulkukoiran ulinaa, kun joku astuu tai ajaa hitaan päälle. Keskellä kirkasta päivää näin motskarin kyydistä kun nainen hakkasi puhveliaan karahkalla. Kysyin mistä oli kyse. Eläin ei todennäköisesti ollut antanut maitoa. Tämä ei ole kuitenkaan yleisesti hyväksyttyä täällä! Ja niin täälläkin, kuten kaikkialla muuallakin on niitä, jotka kaltoin kohtelee ja niitä, jotka suojelee. Lasten kasvatus on toinen asia, jota en välttämättä haluaisi nähdä. Pienellä ihmisellä on vaan pienimäärä ihmisyyttä aikuisten silmissä. Lapsen peloilla ei ole niin suurta merkitystä täällä kuin Suomessa, noin yleisesti ottaen. Ei yhtä eikä kahta kertaa mun syliin oo yritetty laittaa pelosta kiljuvaa lasta. Tämä ei ole jostain syystä saanut aikuisia poistamaan lasta tilanteesta, vaan vain nauramaan lapsen itkulle, vaikka kaikin elein yritän ilmaista, että ei, hän ei tahdo. Kaipa pienet opettelee täällä rohkeutta hieman erilailla…:( Toisaalta sitten taas näkee samojen ihmisten antavan ehtymättömän määrän hoivaa ja huolenpitoa jälkikasvulleen. Lapset nuokkuvat ja leikkivät isiensä sylissä tuntikausia tapaamisissa.
”You are so lucky” kuulen usein, enkä voi muuta ajatella, kuin – niin olen. Sain lähteä lukemaan teknillistä alaa, enkä joutunut ”home science”- kouluun 19 vuotiaana, niin kuin Lata. Sain myös itse valita ammattini, eikä minulle määrätty jotain ”mikä on soveliasta naiselle”. Laki-opinnot on saanut unohtaa myös yksi naapurin tyttö. Suomessa ei tarvitse kykkiä koko päivää pellolla 45 asteen paahtavassa kuumuudessa, repiä paljain käsin vehnää. Tai mennä naimisiin sen kanssa, joka sopii vanhemmille ja on samaa kastia. Suomessa ei ole kasteja. Kenestäkään ei tule automaattisesti sitä, joka korjaa toisten jätökset (kirjaimellisesti) vaan sen takia, että sukunimi on Virtanen.
Me matkustellaan, meillä on kaikkea.
Kaikkeen tottuu. Se on kai nyt tullut todistetuksi. Jos vasuriin tottuu, on pakko voida tottua kaikkeen. Tunnen itseni voittajaksi. Ja törkyseksi :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)