10.4.09
Olin eilen Santoshin kanssa Mahuwassa! Meillä oli niin kivaa. Ostokset tehdään täällä ihan eri tyyliin, kuin meillä kotona. Vieri vieressä on pieniä kauppoja talon seinän syvänteissä. Esillä ei ole välttämättä mitään tai ainakin vain 10 % valikoimasta, mutta kun kysyy, he kaivavat hyllyistään tavaroita esille. Käytiin ensin rihkamakoruostoksilla, josta ostin pussillisen kotiin viemisiä, yht. 560 Rs.( n. 9 e). Rannekorut maksoivat n. 50 snt, siis 12 kpl:een paketti. Käytiin myös hopea sepällä, jolta ostin parit korvakorut. Santosh valitsi tarkkaan mihin korukauppaan astutaan, piti olla samaa, koruntekijä kastia, kuin hän itse, eli Soni. Sonien perinneammatti on koruseppä, eli myös Santoshin suku harjoittaa ammattia, veljet omien töidensä ohella. Täällä useat eri työt ovat todella tavallisia. Vikram 22 v. omistaa myös oman yrityksen, joka tekee rautakaappeja, lukkoja jne. Myös muilla on vaikka ja mitä sivubisneksiä Humanan ohella. Takaisin Mahuwaan. Seuraava kohde oli hankkia salwar sud:eja. Harmiksemme kaikki salwar sud- kaupat olivat kiinni, koska oli vapaapäivä (governmental leave). Vanha ukkeli johdatti meidät kuitenkin pitkin pimeitä kapeita käytäviä taloon, jossa oli kokonainen huone täynnä salwar sud-kankaita. Siellä meille esiteltiin puku toisensa jälkeen eri kuvioisia vaatteita. Valitsin lopulta 4 kankaat, jotka viedään räätälille ommeltavaksi:). Sud on niin mukava päällä! Valkkailin sellasia sudeja(paita osa), joita voin käyttää kotonakin.


23.4.09
Alwar
Tulin kyläilemään, ja tutustumaan Alwarin Hope-hankkeeseen 22-26.4. Elämä Mandawarissa olisi voinut käydä vähän pitkäveteiseksi, koska lähes kaikki lähtivät viikon työmatkalle Nenitaan. Asun Surian (Alwarin toisen hankkeen, Linkagen, PL) ja Surian vaimon Anusujan kotona. Anusuja työskentelee Hope:ssa, ja pääsin tänään kentälle hänen kanssaan! Anusuja tekee töitä 300 FSW:n (female sex worker) parissa. Valistaa HIV:istä, motivoi testeihin, jakaa kondomeita jne. Tänään he testasivat, kymmeniä naisia kädenkäänteessä. Tuloksetkin sai heti. Yhteisö on tietoinen kyseisten naisten ammatista, mutta siitä ei puhuta. Lainkaan. Naisilla on lapsia. He ovat naimisissa ja perheellisiä, mutta käyvät kodin ulkopuolella töissä. Anusuja kertoi, että vuosi sitten, kun hanke aloitti, naisiin oli todella vaikea saada kontaktia. He eivät suostuneet puhumaan Hopen työntekijöiden kanssa, eikä antaneet testata itseään. Tilanne nyt on jotain aivan päinvastaista.
Naiset ovat pääosin kahdesta ala-luokkaan kuuluvasta kastista. Nimiä en nyt enää valitettavasti muista. Perinteisesti, siis ennen vanhaan, nämä kastit elivät kiertolaiselämää, ja elättivät itsensä tanssien ja esiintyen. Pikkuhiljaa nämä ammatit ovat muuntautuneet prostituutioksi. Nykyisin se on yleinen ammatti näissä kasteissa. Anusujan veli(työskentelee pienessä lapsien koulutukseen liittyvässä NGO:ssa tällä alueella, näiden kastien parissa) kertoi, että monet heidän koulunsa tytöt päätyvät Mumbain tanssi/ilotaloihin. We are the source and Bombay is the destination. Karu kiertokulku… Tyttöjen pidempi koulutus katkaisisi ketjun. Kaipa he osaavat laskea tipit paremmin, kun ovat saaneet primary-asteen koulua edes vähän käytyä:(
Kastijärjestelmä on ikivanha, ja se on joskus aikojen saatossa kuuleman ollut toimiva systeemi. Ihmiset jaettiin ”klaanettain”: seppiin, koruntekijöihin, räätäleihin, maanviljelijöihin, jnejne. Kaikilla oli oma osa-alueensa, ja yhteiskunta pyöri. Tänään se ei pyöri. Ala-luokan kastit eivät saa töitä, yleisesti, ottaen kunnollisista paikoista. Heille määräytyy likaiset ja vaaralliset työt. Alue, jolla kävimme slummialuetta (ei tosin mitään hökkelikylää), mutta ihmisillä ei ole siellä vakituisia töitä. Paitsi siis prostituoiduilla. Muut naiset tekevät pelto- ja muita töitä kun saavat. Vaikka järjestelmä on lakkautettu, noidankehä pyörii yhä. Alakastit elävät keskenään, menevät naimisiin keskenään, ja sinne ei koulutus niin vain pesiydy. Perinne jatkuu.

Meillä maalla, Mandawarissa, tilanne on hyvä. Elämä on kuin Suomessa vuosisata sitten. Ihmiset ovat köyhiä, mutta elävät maastaan. Pellot tuottavat viljan, vihannekset ja hedelmät, ja puhvelit loput ruokatarpeet. Ja toiv. muutamien vuosien saatossa myös energian ruuan laittoon(!) . Suurimmalla osalla talouksista on puhveleita, kaksi vähintään. Niiden maidosta tehdään kermat, voit ja muut maitotuotteet. Lihaa täällä ei syö kukaan.
Kyläläiset on pääosin Meenoja, maanviljelijäkastia. Työttömyyttä ei ole, ei siis kerjäläisiäkään. Pellot työllistävät koko talouden, ja ylikin. Maanviljelijöitä saa metsästää olan takaa kenttätapahtumiin, kun on puintiaika.:)

Tilanne on kuitenkin kestämätön. Kaikki vesi, jota kylissä käytetään, on pohjavettä. Pintavesilähteitä, siis koko aikaisia, ei ole. Banganga-joki virtailee osan vuodesta. Pohjanveden pinnan taso alenee puolitoista metriä vuodessa Dausan alueella. Lannoitekemikaalien ja tuholaistorjunta-aineiden liikakäyttö, avomaalle ulostaminen ja suolaantuminen on muutamia pohjaveden laatua uhkaavia tekijöitä. Perinteinen ammatti, etenkin pienviljelijöillä, uhkaa kadota kuivuuden myötä. Kaivoja varten pitää porata yhä syvemmälle ja syvemmälle, eikä pienellä tuottajalla ole tällaisen kaluston työhön varaa. Kuivuus on Rajasthanissa jotain aivan uskomatonta. Ei tarvitse kuin katsella ruskeankultaista tuulessa pöllyävää maisemaa, ja voi selvästi ymmärtää länsiosan aavikon leviävän koko ajan. Samaan aikaan myös peltojen ryöstöviljely tekee hehtaareja maata joka vuosi käyttökelvottomiksi. Tekniikoita ja keinoja on kymmeniä, mutta työ tuntuu välillä onnettomalta piiperryksellä tässä valtavassa osavaltiossa. 20 projektikylää, 3 vuotta aikaa, ja muutosvastarinta on kova. Viljelijät eivät motivoidu kunnolla, jos tekniikka ei tuo vedensäästön lisäksi saman tien taloudellista hyötyä. En tiedä miten päin sitä välillä kiemurtelisi, kun nuoret (tulevat) maanviljelijät on tuotu kenttätapahtumiin oppimaan, mutta 20 (iskevää) silmäparia on enemmän kiinnostuneita valkoisesta pärstästäni, kuin jaettavasta informaatiosta. Ja näitä ongelmia, siis saattaa tieto perille, kyllä riittää. Joku rohkea suostuu alkaa kokeilemaan uutta menetelmää, ja sinä vuonna joku onneton tauti iskee niiden pirun tomaatteihin. Tilanne on täysin riippumaton menetelmästä, mutta yhteistyön voi lähes unohtaa. Toimii se tilanne onneksi toisin päinkin. Onnistumisista seuraa ketjureaktio. Ensimmäiset vaativat vain hirveästi työtä projektilta, luottamuksen ja suhteen kehittäminen vie paljon aikaa. Eikä se ihme ole. Omarahoitusosuuskin on hirveä summa sijoittaa suuremmissa hankkeissa, vaikka hyöty myöhemmin olisi kuinka suuri.

Avioliitto
Ei mene päivääkään, etten tätä järjestelmää ihmettelisi. Ihmiset kutsuvat rakkausavioliitoksi, love marriage, liittoa, joka on tehty vanhempien suostumusta kysymättä tai vastaan. Tätä ei yleisesti hyväksytä, eikä näitä liittoja pidetä menestyksekkäinä. Järjestettyliitto taas on vanhanaikaisesti vain vanhempien/isän päätös. Nykyään tilanne on 50/50. Puolilla on sananvaltaa puolisonsa valintaan. He voivat ehdottaa vanhemmilleen, että tämän tytön/pojan haluan puolisokseni. Esim. Jai Singh meni kouluaikaisen tyttöystävänsä kanssa tällä tavoin naimisiin. Sanoin, että so basically you have a love marrige! Tämä sai koko porukan nauramaan. Termienkäyttö on tarkkaa: love marriage=paha, arranged marriage=hyvä. Tämä on monien mielipide. Toinen 50% ei saa ehdottaa, ja monet eivät sotkeutua mitenkään valintaprosessiin. Häät on monelle avioparille ensimmäinen kerta, kun he tapaavat toisensa. Eroa ei täällä tunneta. Pystyn nykyään sanomaan kysymättä kellä on ollut sananvaltaa järjestetyssä liitossaan. Heillä perhe-elämä toimii ”normaalisti”. Miehet lähtevät aina kotiin, kun on vapaapäivä, he puhuvat myös vaimoistaan, näyttävät kuvia jne. Päin vastaisessa tilanteessa tuntuu, että puoliso on kuin liikekumppani. Hän mahdollistaa elämän tärkeimmän asian; lapset ja perheen. Siinä elämä ja arki sitten pyörii. Äidillä ja lapsilla on oma kiinteä elämänsä, ja isällä on oma elämänsä: työ ja lapset. Mutta linkki ja kontakti puolisoiden väliltä tuntuu puuttuvan. Näissä perheissä miehet tekevät itsensä aivan uskomattoman kiireisiksi kodin ulkopuolella. Sitä ollaan töissä niin paljon kuin voidaan, ja loppuaika pyöritetään sivubisneksiä, ja muuta sosiaalielämää=sukulaissuhteita. Pyysin englannin tunnilla ihmisiä kertomaan mikä on heidän elämänsä tärkein asia. Yksikin mies mietti kovin, ja sanoi sitten: buffalos. Not your family or friends? no…buffalos. Muut ei onneksi olleet tätä mieltä:)

Alwar, hei _kaupunki_!

Alwar on iihana! En tajunnutkaan, että kaipasin kaupunkiympäristöä. Kiidettiin pitkin kuopattomia teitä ja pysähdyttiin liikennevaloihin(!. Oli myös niin vapauttavaa olla ostoksillakaupassa, josta sain yksien ovien sisältä kaikki tavarat. Ei siis perus: kananmunat yhdeltä, vihannekset toiselta, hedelmät kolmannelta, soija neljänneltä, juusto viidenneltä jnejne:) Arvatkaas paljon tohon pyörimiseen menee aikaa. Meen hymy suin seuraavan kerran prismaan.

Ostin valmisruokaa!! Kokeilen onko hyvää. Kun on niin tylsä kokata ittelle, erityisesti hiirilauman kanssa. Se on taitolaji. siis se miten pitää silmällä kaikkia pusseja, ja ruokalautasia.

Mutta Alwar, ihana alwar. Näiden PL (project leader) on niin edistyksellinen mies! Juteltiin sen kanssa pitkään tasa-arvosta, vesiongelmista jnejne. Tämä oli hyvä nähdä. Olin jo vaipua epätoivoon näiden lukuisien "perheen päiden" kanssa. Täällä sitä kuulee kaikkea hullun kurista:D
PS. Taas ollaa 40-45 celsius asteen välissä. Aika hurja kaupunki ilma, pyörän selässä tuuli tuntui samalta kuin hiusten kuivaaja. Ja asvaltin hehku. Ja pers meinas palaa motskarin satulassa, pyörä oli ollut auringossa.

Nyt alan taas tekee töitä, kivoja töitä. Etin netistä kaikkea mielenkiintoista halpaan ja yksinkertaiseen (low cost, low tech) biokaasun tuotantoon liittyen, ja parantelen uuden hankkeen rahoitushakemusta:)

Tänään on hyvä päivä... Ja huomenna Jaipuriin Santoshin kanssa! Oolioliolioo! :D

Olin tänään taas kentällä!:) Oon muhinut _niin_ paljon täällä toimistolla. Vähän on huonoa tuuria, matkan ajoituksen suhteen. Tämä on projektin viimenen vuosi, eikä rakennustöitä oo enää niin paljon. En pääse siis itse kaivamaan:( Sen sijaan mulla on näitä toimistohommia riittämiin. Noh, kaikkea ei voi saada! Vaikka kuinka toivoisi:)
Tänään Ashok vei katsomaan farm pondia, sadeveden keräys systeemiä, ja kuivan käsipumpun täyttämisjärjestelmää sadeveden keräyssysteemillä. Hehe, onpa kaunista suomea taas. Myös mun englanti on kärsinyt täällä. En varmaan enää ikinä osaa puhua oikein, kun täältä tuun. you go? you like no? turha täällä on muuta yrittää suurimman osan kanssa vääntää, jos haluaa tulla ymmärretyksi.
Viime kenttävisiitti oli myös niin hieno. Oli taas maanviljelijöiden opetustapahtuma. MAanviljelijät tuodaan eri kylistä katsomaan malliesimerkkejä, esim. biokaasun tuotanto"laitosta" (puhvelin lansta mädätetään, ja metaani otetaan suoraan kaasukammiosta muoviputkeen-> yhdistetty kaasuhellaan. Ei tarvi siis polttaa puuta tai kuivattuja puhvelin lantakakkuja, jotka muuten savuttaa niiin paljon! Green action tuo kyläläisten tietoisuuteen mm. savuttoman keittiön mallia. Täällä naisilla ja lapsilla on kauheita hengityselin sairauksia juuri tästä syystä.). Maanviljelijät tutustuu myös vettä 45 % (tavalliseen systeemiin= koko pelto kastellaan verrattuna) säästävään farrow irrigation, raised bed menetelmään jnejne.
Näin samalla Seet- kylässä tutun naisen. Hän oli yksi niistä kylän naisista, jotka pelastivat minut "sisilisko pöksyissä"- tilanteesta. Hän oli tuolloin aivan viimeisillään raskaana, ja nyt maailman pienin poikavauva makasi sängyllä. Kaikki naiset, joita olen täällä tavannut, ovat upeita. Voi sitä lämmön määrää, minkä osaksi saa, kun heidän kodeissaan käy. Tänäänkin eräs vanha nainen, jonka kotona oli hieno sadeveden keräysjärjestelmä, otti kasvoni kuihtuneisiin käsiinsä, ja sanoi, että mun pitää jäädä intiaan. Monet miehet sen sijaan... En edes aloita niistä lukuisista, joiden ajatusmaailma on keskiajalta, ja luulot länkkärinaisista jotain aivan järjetöntä. Hehe, melkein meni paasaukseksi.

Ainiin, tässä hetkessä haluan virallisesti kiittää Suomalaista opetusjärjestelmää. On niin hienoa, että myös maalla ihmiset koulutetaan hyvin. KIITOS!ja kiitos opet! Voi venäjä, mitä meininki välillä tuppaa olee ilman. Arkiset asiat vaikeutuu huomattavasti, kun koulutuksessa on koloja mitä yllättävämmissä paikoissa. Meidän projectin johtajakin ihan tosissaan selitti mulle, kun kärsin kaikkien ripuilien äidistä, että öljyinen ruoka ei sovi sellaisille, jotka ei siihe ole tottuneet! Yritä siinä sitten selittää, että tässä on kyllä nyt kyse bakteeri- tai virustaudista. Luojan kiitos lääkäri sen sijaan oli enemmän kärryillä:)Suomen koulussa opetetaan myös asioita myös muista maista, mikä helpottaa huomattavasti elämistä, kun ei kuitenkaan olla tällä pallolla yksin.

Tänään oli hyvä päivä...

Santosh vei Mahuwaan,n. 15 km päässä toimistolta ostoksille.Sain ostettua ihania salwar sud-kankaita,jotka viedään täällä Mandawarissa räätälille.Tuliaiskorujakin tarttui pussillinen:) Tekee niin hyvää olla täällä yksinään kaukana omine ajatuksine ja tunteineen.Lähes kuulen suhinaa,niin kovasti henkinen pääoma kasvaa,luulen :) Sinivalkoista pipaa kiristää aika ajoin,mutta siihenkin tottuu.Nyt nukkumaan, intia hiljenee.

Kaikkeen tottuu, Intiaankin ehkä:)

6.4
Uhmaan kohtaloani ja syön keksejä huoneessani. Kohta tulee taas muurahaisten hyökkays. Vähän jo ihmettelen, kun armeija ei ole jo paikalla. Yritän täällä tankata, ruoka on vähän liian kevyttä eikä ripaska auttanut lainkaan tilannetta.

Monet asiat häkellyttävät täällä, tässä taas yksi sellainen:
Ihmisten kunnioitus elämää, ihmisiä ja eläimiä kohtaan on järkyttävän kahtiajakautunutta. Sitä on joko mielin määrin, tai ei. Kukaan toimistolla ei syö lihaa, jotkut eivät myöskään munia. Tiedän, että useimmille syynä on kunnioitus eläimiä kohtaan. Lehmälle viedään aamulla ensimmäiseksi chapati-leipä, vasta sen jälkeen perhe syö itse. Siten on tämä kolikon toinen puoli. Tuon tuostakin kuulee kulkukoiran ulinaa, kun joku astuu tai ajaa hitaan päälle. Keskellä kirkasta päivää näin motskarin kyydistä kun nainen hakkasi puhveliaan karahkalla. Kysyin mistä oli kyse. Eläin ei todennäköisesti ollut antanut maitoa. Tämä ei ole kuitenkaan yleisesti hyväksyttyä täällä! Ja niin täälläkin, kuten kaikkialla muuallakin on niitä, jotka kaltoin kohtelee ja niitä, jotka suojelee. Lasten kasvatus on toinen asia, jota en välttämättä haluaisi nähdä. Pienellä ihmisellä on vaan pienimäärä ihmisyyttä aikuisten silmissä. Lapsen peloilla ei ole niin suurta merkitystä täällä kuin Suomessa, noin yleisesti ottaen. Ei yhtä eikä kahta kertaa mun syliin oo yritetty laittaa pelosta kiljuvaa lasta. Tämä ei ole jostain syystä saanut aikuisia poistamaan lasta tilanteesta, vaan vain nauramaan lapsen itkulle, vaikka kaikin elein yritän ilmaista, että ei, hän ei tahdo. Kaipa pienet opettelee täällä rohkeutta hieman erilailla…:( Toisaalta sitten taas näkee samojen ihmisten antavan ehtymättömän määrän hoivaa ja huolenpitoa jälkikasvulleen. Lapset nuokkuvat ja leikkivät isiensä sylissä tuntikausia tapaamisissa.

”You are so lucky” kuulen usein, enkä voi muuta ajatella, kuin – niin olen. Sain lähteä lukemaan teknillistä alaa, enkä joutunut ”home science”- kouluun 19 vuotiaana, niin kuin Lata. Sain myös itse valita ammattini, eikä minulle määrätty jotain ”mikä on soveliasta naiselle”. Laki-opinnot on saanut unohtaa myös yksi naapurin tyttö. Suomessa ei tarvitse kykkiä koko päivää pellolla 45 asteen paahtavassa kuumuudessa, repiä paljain käsin vehnää. Tai mennä naimisiin sen kanssa, joka sopii vanhemmille ja on samaa kastia. Suomessa ei ole kasteja. Kenestäkään ei tule automaattisesti sitä, joka korjaa toisten jätökset (kirjaimellisesti) vaan sen takia, että sukunimi on Virtanen.
Me matkustellaan, meillä on kaikkea.

Kaikkeen tottuu. Se on kai nyt tullut todistetuksi. Jos vasuriin tottuu, on pakko voida tottua kaikkeen. Tunnen itseni voittajaksi. Ja törkyseksi :D

"vanhat " ja uudet kuulumiset

Vanhaa tekstiä läppäriltä
Jee!Taas on sähköä! Joten voin kirjoitella maileja läppärilläni ja siirtää ne mailiin. Eilen oli mahti tuuli, ja sähköt meni poikki illalla. Ongelmat jatkuivat myös tänään, täällä siis tässäkin asiassa aika eri meininki. Istuttiin pimeessa n. 12-13, minkä jälkeen ”saatiin sahkö takas”. Se pätki parhaimmillaan puolenminuutin välein. Oli hiukka rasittavaa yrittää tehä pöytätietokoneella excellhommia. Ekan kerran en ollut tallentanut, ja sinne katos. Eiku uusiksi vaan. Alko hetkeksi pipoa kiristää:)
Luulen, että kohta alkaa kiireet vähän helpottaa, kun alan asettumaan taloksi. Töihin menee 9, 5 tuntia aikaa (En tosin valita, hyvä vain), mutta sähläämiseen loput Kun ei oo omat roinat omissa paikoissaan, niin onnistun yhteen vessakäyntiinkin kuluttaa hirveet määrät aikaa! Ensin meen, käännyn puolivälissä takas, ovi unohtu lukita, lähen uudelleen, kerkeen jo vessaan-> paperi jäi huoneeseen jne… Sama ruuanlaiton kanssa. Sitten sellasia muurahaislegioona-rinkassa-ongelmia, kaikkea löytyy.



21.3.2009:
Nyt ympäristöön alkaa jo tottua, mutta ekoina päivinä tuntui, että joka paikasta ja hetkestä vois ottaa valokuvan. Niin erilaista. Pari päivää sitten aamulla seisoskelin pesemässä hampaita, ja kattelin samalla tielle. Yhtäkkiä siinä menee jättiläiskameli jättiläiskärryineen. Toissapäivän aamuna katselin takapihalle, ja siellä oli lauma riikinkukkoja! Nekin on kauheen isoja lintuja. Eläinmaailma muutenkin on täällä tosi kirjava, tuossa ”keskustassa” varsinkin. Kadut on täynnä roskia, ne taidetaan heivaa vaan talosta tielle, eikä muovijätteen määrässä paljoa kursastella(hyvä ettei joka hedelmääkin pakata omaan muovipussiin. Mun sydän itkee verta joka kerta, kun vastaanotan sellaisen pikkusen muovipussin, jota ei voi käyttää mihinkään muualle. Se päätyy nimitäin meillä takapihan monttuun. Meillä on täällä toimistolla siis tuollainen oma minikaatopaikka tuossa puutarhassa. Banaanipuu, aloevera+ muita hyötykasveja sulassa sovussa jakavat paikkansa jätemontun kanssa. Monttuun menee kaikki eloperäinen yhdessä muovin kanssa. Tää kasa sytytetään sitten tietyn aika ajoin palamaan. Tuntuu kauhean kummalta, koska Green Action Dausan ympäristöparametreista (=n.12 eri parametria ympäristönsuojeluun ja terveyteen liittyen. Esim.Eläimille omat tilat talossa, sadevedenkeräyssysteemi kotiin ja pisarakastelujärjestelmä pelloille jne.) koskee kompostointia… Mutta ei toimistolla erotella. Niin, siitä eläimistössä täällä. Ihan karmeen kokoisia possuja tonkii roskia joka nurkassa tuossa parin kilsan päässä Lehmiä makoilee pitkin poikin. Täällä juodaan muuten vain puhvelin maitoa, siis täällä Mahuwa blockissa. En muuten asukaan Dausassa, tai siis asun, mutta Dausa kaupungin/kylän keskus on 1,5 tunnin päässä. Tää alue on: Osavaltio= Rajasthan, District=alue Dausa, (sitten on myös kaupunki nimeltään Dausa), District jaetaan Blockeihin(meiän Blokcissa, eli Mahuwassa asuu 30-50 000 ihmistä).Siten jos mennään vielä pienempään osaan, niin ollaan Mandawarissa. Asun siis Mandawarissa:) Selvää?:) Jos nyt oikein olen ymmärtänyt. Se ei ole niin varmaa nimittäin. Luojan kiitos alan saamaan jo selvää näiden puheesta!!! Ei hetkeäkään liian aikaisin. Näillä on helpompaa, mun englanti ei ensinäkään oo niin…mielenkiintoista plus aina joku ymmärtää mitä mä sanon ja hindintää muille. Ei tilanne onneksi oo enää tällänen. Nykyään käyn jo pitkiä keskusteluja Tänään Vikram kertoi vesitilanteesta täällä, seliti tekniikat mitä käyttää jne. Nyt on hyvä peruskäsitys, kun meen kentälle muistaakseni ens viikoksi.
Täällä on muuten 6 päivänen työviikko(tämä sunnuntai poik. myös töitä). Monet työntekijät asuu täällä, ja lähtee la illalla töiden jälkeen 17.30 kotiin. Jai Sighn esimerkiksi asuu 70 km päässä. Siellä siis perhe. Bhanu(ärsyttävä mies, joka asuu myös täällä toimistolla) vielä kauempana. Ne matkustaa tietysti bussilla, jotka on kaukana pikavuoroista.
Nyt alkaa olla nukkuma-aika, jatkan taas myöhemmin.


26.3.09
Eevan pipoo kiristää.
Täällä olis aika paljon hommia tepsulle ja plyyssille…:)Joudun pitää jotain ruokia omassa huoneessa, joten oon saanut kämppiksiä. Alkaa pikkuhiljaa nyppii monet jutut täällä. Tarvis saada parit hyvät unet alle, jotta jaksais taas kulttuurieroja ja arjen erikoisuuksia.
En tiiä oonko vain likainen vai ruskettunut, ehkä molempia. Mistä tää lika tulee?!? Pesen ja pesen ja pesen niin että iho on koppuralla, ja taas joku kökkö kädessä.
Niskassa hengittää koko ajan joku, joka ”haluaa harjoitella englantiansa”. Intialaiset on erittäin vaativaista sorttia, tai ainakin nää on. Aikuiset ihmisetkin. Jos mulla on keskustelu käynnissä jonkun henkilön kanssa, niin vähintään kaksi henkilöä huutaa jo eeevaaaeevaaaeevaaa… Ne ei haluu odottaa vuoroaan. Keskeyttäminen on täällä enemmän käytäntö kuin poikkeus. Eilen olin Subhashilla kylässä ja sinne tuli joku opettaja-ystävä (mies) kylään. Se istahti alas ja kyseli silloin tällöin kysymyksen. Kerkesin aloittaa jutun, 2 lausetta taisi olla ennätys, ja sitten se kääntyi jo hindiksi isäntien puoleen. Sitten taas yhtäkkiä kysymys, ja sama toistui! Parikymmenta minuuttia myöhemmin se nousi ylös, totesi, että olen hyvä ja mukava tyttö, ja olen tervetullut hänen kotiinsa kyläilemään. !!!!!! :) Suomalaisen näkökulmasta ihan kammottava ukko!! :)
Näitten elukoitten kanssa eläminen… Voi prkl… Hiiriä menee joka paikassa, sänky täynnä murkkuja, hyttysiä kimpussa(tää on oikeesti huono juttu, kun niistä voi saada Denguen)
Kaikkina päivinä ei jaksaisi olla sirkuseläimenä. Joissain kylissä lapset käyttäytyy aivan todella kauniisti, mutta jossain… Puuh… Iltasin, kun olen ostoksilla, jonkun työkaverin kanssa, pidän huivia päässä, ja suojaudun katseilta. Olen välillä iltaisin liian väsynyt katseisiin.

Olin eilen Bhapar nimisen kylän osasessa, jossa oli vain 5 huushollia. Katsottiin siellä niiden hienoa jätteiden keräyssysteemiä ja puhvelinlantakompostia. Tapasin myös yhteisön naiset siellä. Tämä on naiseuden parhain puoli täällä. Kylän naiset ottavat mukaansa, vievät koteihinsa, ja esittelevät lapsensa. Yksi tyttö täällä oli niin kovin ujo, että piti huntuaan koko ajan myös kasvojensa edessä. Täällä useilla (kylän)naisilla on huivit, jotka ulottuvat päästä jalkoihin. Suurin osa pitää huivia niin, että kasvot näkyvät, mutta jotkut peittävät myös kasvonsa. Huntu on niin ohut, että he näkevät siitä läpi, mutta ulkopuolinen ei erota kasvoista mitään. Joka tapauksessa tämä nuori tyttö, 13 vee Mira, oli ujonlainen:) Naiset veivät minut sisätiloihin, tai siis miten sen nyt sanoisi.. Täällä sisätilat ei ole sisätiloja meidän ajattelemalla tavalla:). Tutustuttiin toisiimme, ja he tarjosivat minulle hirveän määrän ruokaa. Chapati-leipää, maustettua puhvelin maitoa ( Nämä maustavat juomansakin! Tuoremehuunkin tulee suolaa, jos ei kerkee estämään:), ja jotain makeaa kovaa kakkupalloa:)Nämä tapaamiset ovat jotain niin hienoa. Mm. näiden takia, jaksan taas olla kolmipäinen kummajainen seuraavassa paikassa.


6.4.2009
Jo kolmas viikko pyrähtää käyntiin. Ihan uskomattoman nopeasti aika kuluu. Enää töihinkään ei mene niin paljon aikaa. Supistettiin englannin tunteja, koska eihän nämä jaksa kahta tuntia 30-45 asteen lämpötilassa töiden jälkeen opiskella. Aivan kuolleena syntynyt idea PL:ltä. Mutta kun kulttuuri on täällä sellainen, että vastaan ei sanota ja parannusehdotuksia ei kerrota:) Työkulttuuria ei kyllä todellakaan tule ikävä. Kaikki on niin hidasta ja vaivalloista, milloin on sähköt poikki, milloin taas jokin muu ongelma. Kaipa näissäkin olosuhteissa oppisi selviämään, jos tarpeeksi kauan olisi.
Intialaiset on eurooppalaisen mittapuun mukaan aivan todella keskittyneitä omaan maahansa. Se ei tietysti ole mikään yllätys, koska melkein kukaan ei ole matkustellut Intian ulkopuolella. Hassua on kuitenkin se miten jokainen luulee, että ulkomaalaiselle Intia on yhtä tutu kuin hänelle itselleen, Joka päivä tulee vastaan tilanteita kuten: tässä julisteessa on halapatihulikilulati, tiedätkö hänet? Ei, en tiedä tätä kuuluisaa pappismiestä. Ja sitten ollaan kummastuneita :D.
Minä: ”mitä opiskelet” vastaus kuuluu aina: jokin kirjain yhdistelmä hyvin nopeaan tahtiin kerrottuna. ”Mikä se on” vastaus: _kovalla_ äänellä tämä kirjainyhdistelmä”.
Intialaiselle tuntuu olevan olemassa vain Intia, ja siitä ajatuksesta monet eivät tahdo päästä yli eikä ympäri. En raaskinut kertoa, että koko Suomessa ei varmasti montaa ei-politikkoa ole, jolle Intian tämän hetkisen pääministerin nimi olisi tuttu:) ”you know kahlatikohlatiphii?” :)

Toimistolla luultiin pitkään, että meillä on kotona aaseja. Näytin kuvan koneeltani, jossa äiti ja Elkku poseraa Särkänniemen eläintarhassa, eikä informaatio oikein lyönyt läpi:)
Jukka saa täällä myös tuon tuosta kehuja, koska on niin komea ja ”powerfull” :) Voi sitä silmien levähdyksen määrää, kun vastasin tähän voimakkuus-kysymykseen, jees hän voi nostaa minua näin, ja havainnollistin käsillä nostotapahtumaa. Käkäkäkääää:)

Tervetuloa lukemaan blogiani!Sain netin kännykkään,joten olen taas hyvin ulkomaailman tavoitettavissa.Ehkä äiskä saa taas kunnolla happea keuhkoihinsa?äiti-parka...osasi ei ole helppo.Kirjoitan aina kun kerkiän ja kun käsi kykenee.Vasurin tekstarikoulutus on vielä kesken ja oikea peukalo ei _vielä_ ole Arska S. kumossa.Laitan viestejä myös useammassa osassa koska koko teksti saattaa välillä hävitä kuin tuhka tuuleen. Elämä täällä on ihmeellistä ja upeaa.Joka päivä on täynnä pieniä ja suuria seikkailuja.